Äkkilähtö

Pelaamaan tänään?


Tämän päivän vapaana olevat pelioikeudet
24€

Ajankohtaista

Supergolf Viro Tour 10 vuotta

2019

”Lähdetäänkö Viroon porukalla pelaamaan kaikki Supergolf-kentät?”, mietiskeli Supergolfin toimitusjohtaja Jari Koski kesäkuussa 2009. Tuona kesänä Supergolfiin oli liittynyt kolme Virolaista golfkenttää: Suuresta Golf, Otepää Golf ja White Beach Golf. Toukokuun lopussa Jari oli omalla autollaan tehnyt vastaavanlaisen road tripin ja pelannut kaikki kolme kenttää kolmen päivän sisällä.

”Saataiskohan me tarpeeksi porukkaa kokoon?” mietti palvelupäällikkönä toiminut Tuomas Taruvuori. Asiaa pohdittiin koko henkilökunnan voimin, mikä tuolloin käsitti molemmat edellä mainituista. Laskelmia tehtiin ja todettiin että vaikka pakkaselle todennäköisesti jäädään, niin ainakin itsellä on kivaa.

japa

Jari Kosken tyylinäyte matkanjohtamisesta vuodelta 2009

 

Niin päätettiin toteuttaa ensimmäinen Supergolf Viro Tour syyskuussa 2009. Matkalle lähti jo ensimmäisellä kerralla 34 uskaliasta ja matka oli menestys. Tämän jälkeen Supergolf Viro Toureja on järjestetty peräti 14 kpl, koska useana vuonna on järjestetty kaksikin matkaa. Supergolf Viro Tour on siis todellinen klassikkomatka, sillä sen myötä alkoi Supergolfin tarina matkanjärjestäjänä.

Supergolf Viro Tourit ovat aina olleet road trip -tyyppisiä, on reissattu Viroa ristiin rastiin, kaikki sen 18 reikäiset kentät vuosien varrella moneen kertaan pelaten. Matkalla on ollut kaikenlaista golfaria; alle kolmekymppisestä yli kahdeksankymppiseen, ensimmäisen kierroksensa pelanneesta aloittelijasta birdieitä nakuttavaan puoliammattilaiseen. Kivaa on ollut, mikä on ollut pääasia. Se on varmistanut myös sen, että useimmat Supergolf Viro Tourille tänäkin vuonna lähtevät ovat mukana jo ties monennettako kertaa.

Tänä vuonna klassikkomatkamme täyttää 10 vuotta! Juhlamatkan myynti alkoi keskiviikkona 20.2. klo 8:00 ja matka oli parissa päivässä loppuun myyty.

viro2011

Supergolf Viro Tour vuosimallia 2011

 

Supergolf Viro Tour 2009-2019  10-vuotis juhlamatka

Tässä 5.9.2019 starttaavan juhlamatkan esittely:

Matkamme suuntaa Otepään viihtyisään pikkukaupunkiin, joka tarjoaa rentouttavan ja urheilullisen ympäristön pitkäksi golfviikonlopuksi. Viihteestä vastaavat matkanjohtajina toimivat Supergolfin pojat Jari Koski, Teemu Lehtomäki ja Janne Ohralahti. Reissun aikana pelataan neljä kierrosta kolmella eri kentällä. Menomatkalla pelataan Golf X Rae (uusittu Suuresta Golf) Tallinnan kupeessa tarjoaa aukeamman ympäristön, mutta sopivan haastavan pelikokemuksen. Kohteen kenttä Otepää Golf, joka pelataan kahteen kertaan, tarjoaa paljon vaihteluja ja pinnanmuotoja sekä kauniita metsämaisemia. Viimeisenä päivänä paluumatkalla pelaamme Estonian Golf & Country Club kentän joka on valittu Euroopan TOP 100-golfkenttien joukkoon.

Otepäässä majoitumme Pyhäjärve Spa & Lomakeskukseen. Hotellissa on kahden hengen huoneita kaikilla mukavuuksilla ja muutama sviitti, joista osassa on myös sauna. Hotellin ravintola tarjoaa maukasta ruokaa ja iltaa voi istua loistoseurassa hotellin omassa viihtyisässä pubissa. Hotellin vieressä on kaksikerroksinen vapaa-ajankeskus, jonka yläkerrassa on uima-halli ja keilarata. Uimahallin ja saunojen käyttö sisältyy hintaan. SPA-keskuksesta löydät lisämaksullisia hoitoja ja hyvinvointipaketteja.

Juhlamatkalle osallistujat saavat muistoksi "Supergolf Viro Tour 10-vuotta" -erikoispaidan. Tätä paitaa ei saa muualta kukaan koskaan, joten jo pelkästään tämän vuoksi haluat lähteä matkalle. Kyseessä on taattu keräilyharvinaisuus!

 

Ajankohtaista
Kenttäbongarikisa
Golfmatkat